Michael

Sallittu yli 12-vuotiaille Sisältää väkivaltaa Voi aiheuttaa ahdistusta
Kaksiulotteinen 4K resoluutio

Ensi-ilta: 22.04.2026
Kesto: 2 h 7 min
Kieli: Alkuperäinen
Tekstitys: Suomi ja ruotsi
DraamaMusikaali

Michael on elokuva yhden kaikkien aikojen merkittävimmän artistin elämästä ja perinnöstä.

Elokuva kertoo Michael Jacksonin tarinan seuraten hänen matkaansa The Jackson 5:n uskomattoman lahjakkaasta, nuoresta keulahahmosta aina visionääriseksi artistiksi, jonka kunnianhimoinen tavoite oli tulla maailman suurimmaksi tähdeksi.

Tarina keskittyy Michaelin elämään konserttilavojen ulkopuolella ja soolouran alkuaikojen kuuluisimpiin esiintymisiin. Katsoja pääsee seuraamaan Michael Jacksonin elämää eturivistä ennennäkemättömällä tavalla. Tästä hänen tarinansa alkaa.

Michaelin pääosissa nähdään Jaafar Jackson hänen ensimmäisessä pääroolissaan, Nia Long (Empire, The Best Man -elokuvasarja) ja Laura Harrier (BlacKkKlansman, Spider-Man: Homecoming). Mukana ovat myös Miles Teller (Top Gun: Maverick, Whiplash) ja kahdesti Oscar®-ehdokkaana ollut Colman Domingo (Sing Sing, Rustin).

Elokuvan on ohjannut Antoine Fuqua, joka tunnetaan elokuvista Training Day ja Olympos on valloitettu sekä Equalizer-elokuvasarjasta. Käsikirjoituksen on laatinut kolmesti Oscar®-ehdokkaana ollut John Logan (Gladiator, Lentäjä). Elokuvan ovat tuottaneet Oscar®-voittaja Graham King (The Departed, Bohemian Rhapsody), John Branca (vastaava tuottaja: This Is It, Thriller 40) ja John McClain (vastaava tuottaja: This Is It, Michael Jackson Live at Wembley July 16, 1988).

Levittäjä: Finnkino Oy
Ohjaaja: Antoine Fuqua
Näyttelijät: Jaafar Jackson, Nia Long, Laura Harrier, Miles Teller, Colman Domingo
Käsikirjoittaja: John Logan

Näytökset

MA 27.4 klo 18.30

KINOPALATSI
Lippu 15,00€
Vapaat paikat 217/236

Osta tai varaa

TI 28.4 klo 14.15

TRIO 123 | SALI 1
Lippu 10,50€
Vapaat paikat 93/101

Osta tai varaa

TI 28.4 klo 18.30

KINOPALATSI
Lippu 15,00€
Vapaat paikat 227/236

Osta tai varaa

KE 29.4 klo 14.30

TRIO 123 | SALI 1
Lippu 10,50€
Vapaat paikat 95/101

Osta tai varaa

KE 29.4 klo 18.30

KINOPALATSI
Lippu 15,00€
Vapaat paikat 236/236

Osta tai varaa

TO 30.4 klo 18.30

KINOPALATSI
Lippu 15,00€
Vapaat paikat 224/236

Osta tai varaa

PE 1.5 klo 16.30

TRIO 123 | SALI 1
Lippu 15,00€
Vapaat paikat 101/101

Osta tai varaa

PE 1.5 klo 19.45

KINOPALATSI
Lippu 15,00€
Vapaat paikat 236/236

Osta tai varaa

LA 2.5 klo 16.00

TRIO 123 | SALI 1
Lippu 15,00€
Vapaat paikat 98/101

Osta tai varaa

LA 2.5 klo 19.45

KINOPALATSI
Lippu 15,00€
Vapaat paikat 236/236

Osta tai varaa

SU 3.5 klo 16.30

KINOPALATSI
Lippu 15,00€
Vapaat paikat 236/236

Osta tai varaa

SU 3.5 klo 18.00

TRIO 123 | SALI 1
Lippu 15,00€
Vapaat paikat 101/101

Osta tai varaa

MA 4.5 klo 19.30

TRIO 123 | SALI 1
Lippu 15,00€
Vapaat paikat 101/101

Osta tai varaa

TI 5.5 klo 14.45

TRIO 123 | SALI 2
Lippu 10,50€
Vapaat paikat 35/35

Osta tai varaa

TI 5.5 klo 19.30

TRIO 123 | SALI 1
Lippu 15,00€
Vapaat paikat 101/101

Osta tai varaa

KE 6.5 klo 14.45

TRIO 123 | SALI 2
Lippu 10,50€
Vapaat paikat 35/35

Osta tai varaa

KE 6.5 klo 19.30

TRIO 123 | SALI 1
Lippu 15,00€
Vapaat paikat 101/101

Osta tai varaa

TO 7.5 klo 19.00

TRIO 123 | SALI 1
Lippu 15,00€
Vapaat paikat 101/101

Osta tai varaa