Ladataan traileria...

Moonage Daydream

K-7 Sisältää väkivaltaa Voi aihetuttaa ahdistusta
Kesto: 2 h 15 min

Seuraavat näytökset

Ohjaaja Brett Morgenin (The Kid Stays In The Picture, Kurt Cobain: Montage Of Heck, Jane) Moonage Daydream tarjoaa genrerajoja rikkovan katsauksen David Bowien taiteeseen ja musiikkiin.

David Bowie, jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen suurimmista artisteista, on ollut kulttuuri-ikoni yli 50 vuoden ajan. Moonage Daydream on ensimmäinen David Bowiesta kertova elokuva, jolle hänen perikuntansa on antanut tukensa. Ohjaaja Brett Morgen sai elokuvaa varten käyttöönsä perikunnan mittavan kokoelman aineistoja.

Hämmästyttävän kirjavan kuvaston, henkilökohtaisen videomateriaalin, ennennäkemättömien esitysten sekä David Bowien oman musiikin ja sanojen välityksellä kerrottu Moonage Daydream kutsuu katsojat uppoutumaan Bowien ainutlaatuiseen maailmaan.

Vuonna 2017 Bowien perikunta antoi ohjaaja Brett Morgenille pääsyn yli 5 miljoonaa artikkelia sisältävään kokoelmaan, joka sisälsi muun muassa harvinaisia piirroksia, äänityksiä, taltiointeja ja päiväkirjoja. Morgen työsti aineistosta elokuvaa neljän vuoden ajan. Lopuksi elokuvan äänimaailmaa, animaatioita ja väripalettia työstettiin vielä 18 kuukauden ajan. Elokuvan äänitiimi, johon kuuluvat Bowien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja ystävä, musiikkituottaja Tony Visconti ja Oscar-palkittu äänimiksaaja Paul Massey (Bohemian Rhapsody), toi Bowien alkuperäiset äänitykset elokuvateatteriympäristöön.

Uransa aikana ja yli sukupolvien Bowie opetti, että erilaisuudessa on voimaa. MOONAGE DAYDREAM on Bowien tiekartta 2000-luvulla selviytymiseen; kutsu juhlimaan hänen perintöään ja edelleen nähtävissä olevia vaikutteitaan.

Ohjaus

Brett Morgen

Alkuperäinen nimi:
Moonage Daydream
 
Kesto:
2 h 15 min
 
Lajityypit:
dokumentti, musiikki
 
 

Hyvä tietää

Näytösliput

Verkosta ja kassalta ostettujen lippujen hinta määräytyy päivä- ja näytöskohtaisesti. Näet lipun hinnan suoraan näytösajan vieressä.
Ohje lipun varaukseen ja ostamiseen

Edut

Eläkeläiset, opiskelijat ja Kotkan kaupungin henkilökunta saavat alennusta normaalinäytöksen lippuhinnasta.  Varaudu esittämään etuun oikeuttava asiakirja kassalla. Lue lisää eduista

Maksamattomat lippuvaraukset

Jos olet varannut lippuja mutta et maksanut niitä, muista tulla hyvissä ajoin lunastamaan lippusi. Lunastamattomat liput palautuvat myyntiin.

HUOM!

Näytösten onlinelipunmyynti ja -varaus sulkeutuvat tuntia ennen näytöstä. Emme ota varauksia vastaan myöskään puhelimitse. 

Näytä ostoskori