Muklat ovat pieniä otuksia, jotka tarvitsevat kaaosta elääkseen onnellisesti. He pysyttelevät piilossa ihmisiltä, mutta heidät voi haistaa silloin tällöin. Muklat tunnetaan Viirun ja Pesosen asuintovereina. Ennen kuin he asettuivat Viirun ja Pesosen pihapiiriin, he olivat asuneet nostalgisessa ja kaoottisessa sekatavarakaupassa sukupolvien ajan. Siellä he pystyivät kähveltämään kaiken tarvitsemansa ja viettämään iloista elämää. Kun kaupan omistaja menehtyy, heidän täytyy totutella uuteen omistajaan – todelliseen siivoushulluun. Ja vielä pahempaa: tuholaistorjujaan, joka lähtee häätämään pieniä vuokralaisia lopullisesti. Niinpä kolmen pienen Muklan; Senjan, Turren ja Hönön, ryhmä lähtee seikkailulle etsimään uutta kotia tulevaisuutensa turvaksi. Voittaakseen haasteet on tämän seikkailunhaluisen retkikunnan ensin kasvettava tiimiksi Muklien moton "Ei koskaan yksin, aina kaikki yhdessä!" mukaisesti.
Suomenkielisen version ääninäyttelijät:
Jukka Voutilainen: Pesonen
Johanna Viksten: Viiru
Markku Huhtamo: Feetu
Heljä Heikkinen: Senja
Paavo Kääriäinen: Hönö
Inkeri Wallenius: Anttonen
Taisto Oksanen: Kalle
Valtteri Turunen: Turre
Verkosta ja kassalta ostettujen lippujen hinta määräytyy päivä- ja näytöskohtaisesti. Näet lipun hinnan suoraan näytösajan vieressä.
Ohje lipun varaukseen ja ostamiseen
Eläkeläiset, opiskelijat SLICE-opiskelijakortilla sekä Kotkan kaupungin henkilökunta saavat alennusta normaalinäytöksen lippuhinnasta. Varaudu esittämään etuun oikeuttava asiakirja kassalla. Lue lisää eduista