Hyvä tietää

Hyvä tietää

Pyrimme tarjoamaan mahdollisimman miellyttävän elämyksen koko yleisölle, joten pyydämme Teitä käyttämään hetken aikaanne lukemalla alla olevat toimintaohjeet.
 
 
Nämä ovat varmasti tuttuja useimmille kävijöille, mutta kertaus ei ole pahitteeksi:


Saavu ajoissa

  • Ole kohtelias ja ota muut huomioon saapumalla hyvissä ajoin (puoli tuntia) ennen ilmoitettua näytöksen alkamisaikaa.
  • Elokuvissa ei tunneta ”akateemista varttia”. Näin vältymme myös näytösten viivästymiseltä


Puhelimet piiloon ja katselurauha kaikille

  • Sulje kaikki mobiililaitteet, tai laita ne vähintäänkin äänettömälle näytöksen ajaksi!
  • Pidäthän puhelimesi myös visusti laukussa tai taskussa, sillä pimeässä salissa puhelimen näytön valo on yllättävän kirkas!
  • Ole huomaavainen muita katsojia kohtaan, anna katselurauha kaikille ja keskity elokuvaan.
  • Jaathan kommenttisi ja mielipiteesi vasta näytöksen jälkeen
  • Vältä salista turhaa poistumista. Tietenkin WC -käynti on sallittua, mutta esimerkiksi savukkeella käynti kesken näytöksen tai teatterista poistuminen ja palaaminen ei ole sopivaa
  • Häiriötä aiheuttavat katsojat poistetaan salista ilman varoitusta


Leffaeväät – teatterilta vai omasta takaa?

  • Meiltä saat herkulliset juuri paistetut popcornit – unohtamatta kattavaa virvoitusjuoma ja makeisvalikoimaa!
  • Sallimme omasta takaa tuodut perinteiset leffaherkut, kuten namit ja sipsit, kunhan määrä on kohtuullinen
  • Pikaruoat, jäätelöt ja alkoholi ovat EHDOTTOMASTI kiellettyjä kaikissa näytöksissämme!
  • Henkilökuntamme tarkistaa reput ja muovikassit edellä mainittujen tuotteiden varalta – ole valmis esittämään kantamusten sisältö sitä pyydettäessä. Jos olet erehtynyt näitä tuomaan, jätä ne suosiolla henkilökunnan tykö esityksen ajaksi. Jätäthän seuraavalla kerralla nämä kokonaan tuomatta  
  • Mahdolliset alkoholin salakuljettajat poistetaan näytöksestä ilman varoitusta
  • Ole huomaavainen henkilökuntaa ja seuraavia katsojia kohtaan, auta meitä tekemään työmme ripeämmin – korjaa leffaherkkujen roskat ja pullot pois näytöksen jälkeen niiden palautuspisteisiin!


Opasta pienempiä

  • Kiva kuulla, että olette suunnittelemassa perheen pienempien kanssa elokuvateatteriin tuloa!
  • On vanhemman vastuulla opastaa ja auttaa lasta elokuvateatterissa käyttäytymiseen, lapsen on hyvä jaksaa istua leffan alusta loppuun häiritsemättä muita
  • Tutustukaa lapsen kanssa yhdessä ensin kotona elokuvaan, jota olette tulossa katsomaan
  • Vanhemman kuuluu olla tietoinen mahdollisesta ikärajasta sekä mahdollisista sisältömerkinnöistä
  • Lapsen on myös hyvä tietää, että liian jänniä kohtia ole pakko katsoa - salista saa poistua, jos jännitys yllättää
  • Opasta lastasi ensimmäisestä kerrasta lähtien korjaamaan leffaherkkujen roskat roskiin ja palauttamaan istuinkorokkeet niiden omille paikoilleen
  • Siis hyvä vanhempi, opastathan lastasi ottamaan huomioon edellä mainittujen ohjeistusten mukaisesti

Maksettujen lippujen peruutus

  • Mikäli haluatte peruuttaa ennakkoon maksetut liput, ota yhteyttä osoitteeseen info@kotkanleffat.fi
  • Liitä selkeä kuva mobiililipuistasi
  • Liitä selkeä kuva Visma Payn maksukuitista, jossa näkyy oleelliset viitetiedot
  • Perimme peruutuksesta aiheutuneet käsittelykulut 3€
  • Palautus näkyy muutaman pankkipäivän kuluessa tililläsi käsittelystä
 
Kiitos ajastasi ja Tervetuloa viihtymään! 
Näytä ostoskori