Hyvä tietää
Pyrimme tarjoamaan mahdollisimman miellyttävän elämyksen koko yleisölle, joten pyydämme Teitä käyttämään hetken aikaanne lukemalla alla olevat toimintaohjeet.
Nämä ovat varmasti tuttuja useimmille kävijöille, mutta kertaus ei ole pahitteeksi:
Saavu ajoissa
- Ole kohtelias ja ota muut huomioon saapumalla hyvissä ajoin (puoli tuntia) ennen ilmoitettua näytöksen alkamisaikaa.
- Elokuvissa ei tunneta ”akateemista varttia”. Näin vältymme myös näytösten viivästymiseltä
Puhelimet piiloon ja katselurauha kaikille
- Sulje kaikki mobiililaitteet, tai laita ne vähintäänkin äänettömälle näytöksen ajaksi!
- Pidäthän puhelimesi myös visusti laukussa tai taskussa, sillä pimeässä salissa puhelimen näytön valo on yllättävän kirkas!
- Ole huomaavainen muita katsojia kohtaan, anna katselurauha kaikille ja keskity elokuvaan.
- Jaathan kommenttisi ja mielipiteesi vasta näytöksen jälkeen
- Vältä salista turhaa poistumista. Tietenkin WC -käynti on sallittua, mutta esimerkiksi savukkeella käynti kesken näytöksen tai teatterista poistuminen ja palaaminen ei ole sopivaa
- Häiriötä aiheuttavat katsojat poistetaan salista ilman varoitusta
Leffaeväät – teatterilta vai omasta takaa?
- Meiltä saat herkulliset juuri paistetut popcornit – unohtamatta kattavaa virvoitusjuoma ja makeisvalikoimaa!
- Sallimme omasta takaa tuodut perinteiset leffaherkut, kuten namit ja sipsit, kunhan määrä on kohtuullinen
- Pikaruoat, jäätelöt ja alkoholi ovat EHDOTTOMASTI kiellettyjä kaikissa näytöksissämme!
- Henkilökuntamme tarkistaa reput ja muovikassit edellä mainittujen tuotteiden varalta – ole valmis esittämään kantamusten sisältö sitä pyydettäessä. Jos olet erehtynyt näitä tuomaan, jätä ne suosiolla henkilökunnan tykö esityksen ajaksi. Jätäthän seuraavalla kerralla nämä kokonaan tuomatta
- Mahdolliset alkoholin salakuljettajat poistetaan näytöksestä ilman varoitusta
- Ole huomaavainen henkilökuntaa ja seuraavia katsojia kohtaan, auta meitä tekemään työmme ripeämmin – korjaa leffaherkkujen roskat ja pullot pois näytöksen jälkeen niiden palautuspisteisiin!
Opasta pienempiä
- Kiva kuulla, että olette suunnittelemassa perheen pienempien kanssa elokuvateatteriin tuloa!
- On vanhemman vastuulla opastaa ja auttaa lasta elokuvateatterissa käyttäytymiseen, lapsen on hyvä jaksaa istua leffan alusta loppuun häiritsemättä muita
- Tutustukaa lapsen kanssa yhdessä ensin kotona elokuvaan, jota olette tulossa katsomaan
- Vanhemman kuuluu olla tietoinen mahdollisesta ikärajasta sekä mahdollisista sisältömerkinnöistä
- Lapsen on myös hyvä tietää, että liian jänniä kohtia ole pakko katsoa - salista saa poistua, jos jännitys yllättää
- Opasta lastasi ensimmäisestä kerrasta lähtien korjaamaan leffaherkkujen roskat roskiin ja palauttamaan istuinkorokkeet niiden omille paikoilleen
- Siis hyvä vanhempi, opastathan lastasi ottamaan huomioon edellä mainittujen ohjeistusten mukaisesti
Maksettujen lippujen peruutus
- Mikäli haluatte peruuttaa ennakkoon maksetut liput, ota yhteyttä osoitteeseen info@kotkanleffat.fi
- Liitä selkeä kuva mobiililipuistasi
- Liitä selkeä kuva Visma Payn maksukuitista, jossa näkyy oleelliset viitetiedot
- Perimme peruutuksesta aiheutuneet käsittelykulut 3€
- Palautus näkyy muutaman pankkipäivän kuluessa tililläsi käsittelystä
Kiitos ajastasi ja Tervetuloa viihtymään!